Olin jo alkanut tottua Pohjolassa oleskeluun, kun vuoden pisin Suomen-vierailuni konserttiryppäineen helmikuussa päättyi. Hienot hiihtokelit, onnistuneet konsertit ja rakkaat ihmiset olivat tehneet minut onnelliseksi, ja ympäristökin oli tuntunut tällä kertaa kotoisalta. Vieraillessani syksyllä johtamassa Kymi Brassissa oli suomeksi työskenteleminen tuntunut aivan omituiselta, ja varsinkin laskeutuessani Helsinki-Vantaan lentoasemalle olin ollut suorastaan ahdistunut. Silloin taisi kestää kaksi päivää ennen kuin ajattelin taas kokonaan suomeksi ja kolmantena päivänä palasinkin jo Wieniin. Seura ja tekeminen oli loistavaa silloinkin, mutta jostain syystä oli suurempi kulttuurišokki tulla käymään Suomessa kuin mitä muutto Itävaltaan oli ollut.

Nyt Wieniin tullessani sain vielä olla hieman rauhallisemmissa tunnelmissa kesälukulauden käynnistyessä vasta maaliskuun alussa. Joukko suomalaisia ystäviäni tuli luokseni useamman päivän vierailulle, mikä edesauttoi omaa turistiksi heittäytymistäni nykyisessä kotikaupungissani. Konsertti Musikvereinissa oli tietenkin yksi pakollisista etapeista, ja olin ostanut liput jo hyvissä ajoin. Seisomapaikkoihin tottuneena oli minullekin pieni elämys kokea konsertti kaveriporukan vierailun kunniaksi hankkimillani parven istumapaikoilla, vaikka Kultainen sali muuten onkin osa arkipäivääni.

Toiseksi välttämättömyydeksi oli julistettu jonkun Valtionoopperan esityksen näkeminen. Tässäkin tavoitteessa seurueemme tavallaan onnistui, vaikka pieni tyytymättömyys jäikin kalvamaan kulttuurielämyksen tavoittelijoita. Yritimme jonottaa lippuja useampaan kertaan, mutta kaikki illat vierailun aikana osoittautuivat loppuunmyydyiksi. Pienenä lohdutuksena saimme kuitenkin seurata Giuseppe Verdin Il Trovatorea ilmaiseksi Herbert-von-Karajan-Platzilla. Talon tuotantoja esitetään suorina lähetyksinä oopperatalon ulkoseinällä olevalta valtavalta näytöltä, mutta aukiolle kyhätyssä katsomossa istuskelu lienee mieluisampaa kesällä kuin talvella. Saimme katsella oopperaa myös modernin Weinquartier-viinituvan televisiosta, joka välitti tapahtumat Valtionoopperan lavalta reaaliajassa viininystävien seurattaviksi. Ääntä ei kuitenkaan pyynnöistä huolimatta esitykseen täällä saatu, joten esiintyjät liikkuivat ja aukoivat suutaan baarin konemusiikin säestyksellä.

Vakituinen lenkkimaastoni, Schönbrunnin linnan ympäristö, ansaitsi useamman vierailun. Hyvää ylämäkitreeniä tarjoavan kukkulan huipulla nököttävän Glorietten juurelta on hienot näkymät kaupunkiin ja sen laidalla nouseville vuorille. Kävimme myös sisällä linnassa ja sen puistossa sijaitsevassa maailman vanhimmassa käytössä olevassa eläintarhassa, joka on perustettu jo vuonna 1752. Alijäähtyneessä tihkusateessa suurimpaan suosioon ylsivät trooppiset eläimet ja niiden elinympäristöä jäljittelevässä tilassa oleskelu.

Jo aiemmin paljastamani suosikkipaikkani Wienissä, Kahlenberg viiniviljelmineen, oli tietysti myös mukana ohjelmassa. Viimeisimpään matkaan huipulle tuli kuitenkin hidastava käänne. Täyteen ahdettu bussi pysähtyi rinnekylän reunalla keskelle tietä, ovet aukesivat ja ihmiset valuivat ulos. Seisoskellessamme rinteillä kasvavien viiniköynnösten vieressä rupesimme maistelemaan matkaevääksi otettua lähialueen punaviiniä, kun kuljettajamme meni koputtelemaan pienen paloaseman oveen. Bussi oli syttynyt palamaan.

Viininmaistelua kadun varrella bussin palaessa

Viininmaistelua kadun varrella bussin palaessa